| Nimi | Royesna NAJ | Lempinimi | Ronja |
| Ikä | 21 vuotta | Syntynyt | 27.02.2008 |
| Rotu | Knabstrubponi | Sukupuoli | Tamma |
| Säkäkorkeus | 134cm | Väri | Ruunikko |
| Koulutustaso | HeB, 11cm | Painotus | Yleispainotus |
| Omistaja | Pilvivaara | Kasvattaja | Najerie Stables |
Ronja on aikalailla perusvarma poni. Se on perusrauhallinen ja hyvin yhteistyöhaluinen kaikinpuolin.
Hoitaessa Ronja on utelias, mutta seisoo mielellään kyllä rauhassa paikallaan. Joskus se silti saataa ärsyyntyä, jos sillä ei ole mitään virikkeitä ympärillään. Siksi sillä kannattaa olla aina ovi aika auki, että se saa vapaasti katsella ympärilleen ja näin etsiä itse mitä voisi katseella seurailla. Ronja ei tarvitse olla kireällä narulla kiinni, se pysyy varmasti karsinassa, eikä se yritä hiipparoida pois sieltä. Harjauksesta Ronja tykkää paljon, mutta on vähän herkkänahkainen, eikä tykkää älyttömän kovista harjoista eikä kovasta käsittelystä. Sen pää kannattaa putsata myös todella varovaisesti, sitä se varoo ja arkoo eniten. Paras putsauksessa on pelkkä sieni, jos ei ole aivan älyttömän paksua likakerrosta sen naamassa. Kavioiden putsaus suhuu ilman ongelmia, joskus takakavioiden kanssa se vastustelee enemmän, mutta nostaa jalan kuitenkin ylös ja pitää sitä ihan mukavasti ylhäälläkin.
Ronja on todella mukava, vaikka joskus vähän malttamaton. Se kuuntelee avut hyvin, mutta joskus se saattaa ärsyttävästi ennakoida, mitä seuraavaksi pitää tehdä. Ronjan saa menemään aika helposti mukavaan muotoon, jos sen kanssa alusta asti työskentelee kunnolla. Se tukeutuu helposti kuolain tuelle ja käyttää hienosti voimakkaista takajalkojaan. Kunnon alkuverryttelyillä saa myös Ronjan joskus hyvinkin ärsyttävän malttamattomuuden pois, kun sillä ei ole enää ihan älyttömästi energiaa. Ronja menee aina paremmin tunnin lopussa ja kuunteleekin avut paremmin, eikä niin ennakoi kuin tunnin alussa. Varsinkin vähän tutummissa tehtävissä Ronjan kanssa pitää olla tarkka, ettei se itse päätä koska tehdään siirtyminen tai koska käännytään. Hyvä tuntuma suuhun ja pohkeet lähellä kylkiä auttavat paljon. Ronjan askeleet ovat tasaiset ja suht mukavat istua. Ravi on joskus vähän jäykkää ja pompottavaa, mutta saatuaan Ronjan parempaan muotoon, ravissa on helppo istua. Laukka on lennokasta ja etenevää.
Esteillä Ronja on todella varma, se ylittää varmasti minkä tahansa esteen. Sillä on todella varma hyppy tekniikka ja se on myös mukavan varovainen. Ronja ei mielellään kolauttele ja auttaa ratsastajaa aina niin paljon kuin pystyy, että hyppy menisi mahdollisimman hyvin. Ronja ei mielellään hyppää liian läheltä, joten ei ole mahdotonta, että se lähtee vähän liian kaukaa. Tamma kyllä osaa hommansa, joten vähän kokemattomampikin ratsastaja voi hyvin Ronjalla hypätä esteitä. Ronja sopii hyvin myös esteradoille, sen ravi on napakkaa ja reipasta, mikä auttaa paljon.
Koulua Ronja jaksaa yleensä mennä oikein mallikkaasti. Alkuverryttelyt ovat erittäin tärkeitä, että sen saa alusta asti menemään kunnolla. Ronja kuuntelee hyvin ratsastajaansa päästyään ns. vauhtiin ja onkin todella yhteistyöhaluinen. Mielellään tekee siirtymisiä, mutta tykkää myös erilaisista vaikeista liikkeistä. Haasteet piristävät aina päivää.
1 vuotta - 15.04.2008
2 vuotta - 02.06.2008
3 vuotta - 20.07.2008
4 vuotta - 06.09.2008
5 vuotta - 24.10.2008
6 vuotta - 11.12.2008
7 vuotta - 28.01.2009
8 vuotta - 17.03.2009
9 vuotta - 04.05.2009
10 vuotta - 21.06.2009
11 vuotta - 08.08.2009
12 vuotta - 25.09.2009
13 vuotta - 12.11.2009
14 vuotta - 30.12.2009
15 vuotta - 16.02.2010
16 vuotta - 05.04.2010
17 vuotta - 23.05.2010
18 vuotta - 10.07.2010
19 vuotta - 27.08.2010
20 vuotta - 14.10.2010
21 vuotta - 01.12.2010
22 vuotta - 18.01.2011
23 vuotta - 07.03.2011
24 vuotta - 24.04.2011
25 vuotta - 11.06.2011
26 vuotta - 29.07.2011
| Casimir Berte | i Arendt XB (140cm nf) | iii Maurice XB (143 nf) | iie Jekaterin XB (143 nf) |
| iie | |||
| ie Sunless Drifter | iei | ||
| iee Drifter | |||
| e Klaasje-Nia NAJ (153 knn) | ei Gonder Fall (152 knn) | eii | |
| eie | |||
| ee Uilwie Do NAJ (160cm) | eei | ||
| eee |
Arendt XB eli Arttu oli estepainotteimen, reipas ja hiukan orimainen 140cm korkea New Forestin poni ori. Arttu oli upea esteponi vaativiin luokkiin ja omasi myös melko hyvän rakenteen, minkä vuoksi se kiersikin nuorena näyttelykehiä kohtuu hyvin sijoittuen.
Maurice XB oli 145cm korkea, tummanrautias New Forestin poni. Mauri oli helppo ratsastaa, ja omasi mukavan luonteen jonka ansiosta se soveltui myös pikkulapsien hoidettavaksi ja ratsastettavaksi. Maurilla kisattiin esteratsastuksessa hyvin menestyen.
Jekaterin eli Jekku oli nimensä veroinen New Forest tamma. Jekku oli 140cm korkea, punarautias ja hyvä rakenteinen. Luonnepuoli Jekulla oli toista laitaa, tamma omasi kauhean luonteen ja oli vaikea ratsastaa. Jekku eli koko elämäsä samalla omistajalla, johon poni kiintyikin valtavasti! Jekulla ei satunnaisia kisoja lukuunottamatta kisattu, vaan se kiersi näyttelykehiä erinomaisesti menestyen.
Klaasje-Nia NAJ, eli Klasny oli 153cm korkea Knabstrub tamma. Klasny oli yleispainotteinen, hiukan pirteä mutta rauhallinen ratsu joka osasi hoidettaessa olla myös tammamainen. Klasnylla on Ronjan lisäksi neljä muuta jälkeläistä maailmalla.
Gonder Fall, Kompaksi kutsuttu 152cm korkea tiikerinkirjava ori omasi suloisen luonteen. Komppa kisasi nuoruudessaan koulu ja esteratsastuksessa, molemmissa hyvin menestyen. Eläkepäiviään herra pääsi viettämään nuoren tytön ensihevosena, ja Kompan elämää värittivät hänelle suotu päivittäinen hellyys ja rento liikutus.
Uilwie Do NAJ eli Ullie oli kaunis, 160cm korkea Knabstrub. Tiikerinkirjava tamma oli luonteeltaan reipas, mutta hoidettaessa mukavan rauhallinen. Ullie omisti upeat liikkeet, ja sillä kisattiin pääsääntöisesti kouluratsastuksen parissa. Ulliella on yhteensä 2 jälkeläistä.
| Synt. | Varsan nimi | Isä/Emä | Omistaja |
| 31.12.2010 | Schamal R | Royesna NAJ | |
| 13.04.2010 | Cloud Flavia | Step By Step | Epic_Fail |
| - | - | - | - |
Päivämäärä Kutsu Jaos Luokka Sijoitus
Sijoituksia yhteensä 23, joista voittoja 9.
6.10.2008-Kutsu-ERJ, 110 cm-1/46
14.9.2008 - Kutsu-ERJ, 90cm-6/40
11.9.2008 - Kutsu-ERJ, 90cm-4/40
2.9.2008 - Kutsu-ERJ, 110 cm-4/46
9.10.2008 - Kutsu - 110 cm (ERJ) - 1/46
31.10.2008 - Kutsu - KRJ, He B (KRJ:n lokakuun cup) - 62/656
20.9.2008 - Kutsu-KRJ, He B-6/229
18.9.2008 - Kutsu - He B - 1/51
15.9.2008 - Kutsu - KN Special (KRJ) - 3/59
23.12.2010-Kutsu-Koulu, HeA-2/40
27.10.2010--KutsuEste, 80cm-1/12
27.10.2010--KutsuKoulu, HeB-3/7
26.10.2010--KutsuEste, 100cm-2/11
26.10.2010--KutsuEste, 60-70cm-1/12
26.10.2010--KutsuKoulu, HeA-2/4
26.10.2010--KutsuKoulu, HeB-2/7
26.10.2010--KutsuKoulu, HeC-3/7
25.10.2010--KutsuEste, 110cm-1/6
25.10.2010--KutsuEste, 100cm-1/11
25.10.2010--KutsuKoulu, HeA-2/5
24.10.2010--KutsuKoulu, HeA-1/6
24.10.2010--KutsuKoulu, HeA-1/6
31.05.2010 - Kutsu - 110cm - 3/110
31.07.2010 - Kutsu - 110-120cm - 5/26
Näyttelyt